Suomesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana poistunut enemmän tuotantokapasiteettia kuin mitä tänne on investoitu. Investointi tarkoittaa määritelmällisesti riskinottoa: joku on valmis tekemään uhrauksen epävarmaa tuottoa vastaan. Viime vuosina riskit on koettu suuremmiksi kuin mahdollinen siitä saatava tuotto. Siksi riskiä ei ole haluttu ottaa. Ilman investointeja ei synny elinkeinoja ja työpaikkoja. Silloin ei synny innovaatioita eivätkä tekemisen tavat kehity. Valitettavasti pääoman kuluminen tarkoittaa myös alhaisempaa tuottavuuskehitystä.

Meidän onnemme on, että teknologiset ja tieteelliset innovaatiot leviävät nykyisin hetkessä maailman kaikkiin kolkkiin eikä kaikkea tarvitse keksiä tai tehdä itse. Meidän on kuitenkin osallistuttava globaaliin työnjakoon sen asettamin pelisäännöin. Kaikelle työlle on ottajansa; kyse on ainoastaan sen hinnasta. Silloin kun emme ole huippuosaajia, ei kannata jäädä odottelemaan huippuosaajan kohtelua.

Alhaisen tuottavuuskasvun aikana kansakunnan menestyksen ratkaisee pikemminkin osallistumisaste: mitä useampi ihminen työskentelee omalla tavallaan, yrittää ja kokee onnistumista elämässään sekä yhteiskunnan jäsenenä, sen parempi. Meillä ei ole varaa syrjäyttää työtä ja ihmislähtöistä onnea. Erityisesti meidän on ymmärrettävä myös kotimaisen vaihdannan merkitys ja mahdollistettava nykyistä paremmin työn vaihtaminen työksi. Emme voi pelata enää suuryritysten ehdoilla, vaan meidän on purettava esteet monimuotoisen palvelutalouden ja mikroyrittäjyyden tieltä.

Hallittu riskinotto tarkoittaa yrittäjyyttä. Se tarkoittaa halua kehittää osaamistaan. Se tarkoittaa ponnistelua paremman huomisen toivossa. Jos tilanteessa, jossa nyt ollaan, ei oteta riskiä, niin kurjistumisen kierre ei ole ainoastaan todennäköinen, vaan varma. Julkisen vallan keskeinen tehtävä on tehdä hallittu riskinotto taas kannattavaksi. Se pätee niin investointeihin, toimeliaisuuteen, opiskeluun ja yksilönvapauksiin. Vapaus ja vastuu on palautettava takaisin ihmisille! Vain siten voimme saavuttaa uuden kukoistuksen.

Vuonna 2030 omistaminen ja sijoittaminen ovat yhä laajemman kansanryhmän omissa käsissä. Siten talouden riskinsietokyky on korkeampi ja pääomat hakeutuvat ihmisten myötä tehokkaammin tuottavaan käyttöön. Ihmiset saavat nykyistä vapaammin päättää muun muassa oman eläkevarallisuutensa karttumisesta – kuitenkin siten, että kaikista pidetään lakisääteisesti huolta myös eläkeiässä. Omistusasuminen ei ole ainoa vaurauden lähde – ja samalla henkilökohtainen riski, jos paikkakunnalla menevät työt alta.

Suomessa on vähemmän sääntelyn mukanaan tuomia pääoma- ja valtakeskittymiä. Julkinen valta ei omista yhtiöitä kuin silloin, kun kyseessä on strateginen intressi, kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen tai perusinfrastruktuuri. Yksityistalouden merkitys talouden vaurauden lähteenä ymmärretään ja sille tehdään tilaa verotuksessa. Ihmiset saavat voimaa toimiessaan kuluttajina, sijoittajina ja omistajina – kaikki käteen jäävät tulot eivät mene pakollisiin menoihin! Silloin myös kansantalous kukoistaa.

Keinot:

  • Vaurastuminen sallitaan työtä tekemällä.
  • Jokaisella jää elinkaaren aikana varoja myös säästöön.
  • Omistamisen ja riskinoton verotus on maltillista.
  • Sijoittaminen liiketoimintaan on verotuksellisesti samalla viivalla muiden omaisuuslajien kanssa.
  • Yrittämisen olosuhteita parannetaan kautta linjan: tehokas infrastruktuuri, kilpailukykyinen verotus, paikallista sopimista ja yrittäjän sosiaaliturva kuntoon.