Vuonna 2030 jokainen suomalainen pystyy nykyistä vaivattomammin ja edullisemmin ostamaan osaamista. Työn vaihtaminen työksi tarkoittaa sitä, että voi omalla työpanoksellaan ostaa toisen ihmisen työpanosta. Modernissa yhteiskunnassa kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea, vaan voimme erikoistua ja tehdä niitä asioita, joissa olemme hyviä. Vastaavasti voimme ostaa ansaitsemillamme euroilla toisten ihmisten työpanosta tuotteen tai palvelun muodossa. Se on avain sujuvampaan arkeen, pienempään stressiin ja suurempaan hyvinvointiin.

Jotta työn vaihtaminen työksi olisi nykyistä edullisempaa, on työhön kohdistuvaa verorasitusta madallettava. Henkistä pääomaa eli ihmistyötä ei tule verottaa raskaammin kuin aineellisen pääoman eli koneen suorittamaa työtä. Samalla on tehtävä tilaa monimuotoiselle työlle. Sosiaaliturva ei saa syrjiä itseään työllistävää ihmistä palkkasuhteessa työskentelevään ihmiseen nähden. Palvelu-, alusta- ja jakamistalous ovat ympäristöystävällisiä tapoja lisätä työllisyyttä ja tuottavuutta!

Otetaan esimerkki.

Koodari Helinä työskentelee ilmastonmuutosta torjuvassa teknologiayrityksessä ja punnitsee, meneekö hän kotiin pesemään ja mankeloimaan lakanoita vai viekö hän pyykit pesulaan. Elina on pesulapalveluyrityksessä töissä ja hänen veroprosenttinsa on 28,4 %. Saadakseen työkeikasta kymmenen euroa käteen hänen on saatava 14 euron bruttopalkka. Työnantajan sivukulut ovat 3 euroa ja lisäksi yrittäjä perii 24 prosentin arvonlisäveron. Elinan pesulapalvelutyön arvonlisäverollinen hinta on siten 21,1 euroa.

Jotta Helinä voi maksaa 21,1 euron pesulamaksun, hänen on saatava sen verran nettona käteen verojen ja työnantajamaksujen jälkeen. Helinän työnantajan kantamaksi työkustannukseksi muodostuu veroineen ja maksuineen 42,2 euroa eli tuplasti sen verran kuin Helinä maksaa pesulaan. Helinä pyörittelee päätään. Hän joutuu ansaitsemaan 42,2 euroa, jotta hän voi maksaa kympin puhtaana käteen Elinalle! Helinä päättääkin lähteä tuntia aikaisemmin kotiin, jotta hän ehtii pestä ja mankeloida lakanansa illan aikana.

Sen sijaan, että Helinä koodaisi tunnin pidempään ja ostaisi Elinalta tämän työtä, Helinä jättää palvelun ostamatta. Entä sitten?

Ensinnäkin, tässä ratkaisussa jää kaksi ammattilaisen työpanosta tekemättä. Palveluyrittäjä ei saa tilausta ja Helinä jättää oman erikoisosaamisensa työtä tekemättä: ilmastonmuutoksen torjunta hidastuu. Lakanat tulee pestyä ja mankeloitua, mutta kansantalous menettää BKT-tilinpitokäytännön mukaisesti kaksi merkittävää arvonlisää. Tämän lisäksi julkinen talous menettää näistä arvonlisistä verotulot.

Pahimmillaan Elina ajautuu kortistoon nostamaan työttömyysturvaa, kun liian harva viitsii käyttää pesulapalveluita. Helinä ei kovin helposti jää työttömäksi, mutta hänkin vähentää omaa työpanostaan tehdäkseen jotain sellaista, minkä joku alan ammattilainen tekisi paremmin. Molempien erikoistuminen menee tässä esimerkissä hukkaan.

Entä jos tilanne olisi toisin? Minun visiossani meillä on vuonna 2030 varaa ostaa toinen toistemme työtä niin yrityksenä kuin kotitaloutena ja voimme jokainen tehdä hiukan enemmän niitä asioita, joissa olemme hyviä ja joista nautimme. Teknologia on tuonut rinnalle merkittävän tuottavuusloikan, mutta meille ihmisille on edelleen kysyntää monenmoiseen työhön. Palvelutalous lisää kaikkien hyvinvointia ja mikä tärkeintä, luo lisää työtä maahan, jossa vielä vuonna 2019 on liian moni vastoin tahtoaan työtön. Talous on kääntynt roimaan kasvuun ja kestävyysvaje on taltutettu. Lopulta myös valtion verokertymä kasvaa, vaikka verokiila onkin nykyistä pienempi. Kaikki voittaisivat!

Keinot:

  • Perustili!
    • Toisen ihmisen työtä saa ostaa omalla bruttopalkallaan
    • Mahdollisuus yhdistää sosiaaliturvaa ja työkeikkoja
    • Integroitu y-tunnus
    • Vaivaton tapa ostaa ja myydä mikrotyötä
  • Ja jos ei kutsuta sitä perustiliksi, niin tehdään nämä:
    • Matalampi verokiila
    • Syrjimätön sosiaaliturva, joka mahdollistaa yhtäaikaisen palkansaajana ja yrittäjänä toimimisen sekä tulojen joustavan yhdistelemisen