Minä, Elina Lepomäki

1981

Synnyin Helsingissä vuonna 1981

Asuin ensimmäiset elinvuoteni radan varressa Oulunkylässä. Perheeseen kuuluivat äiti, isä ja isoveli Ville. Kävimme amerikkalaista lastentarhaa ennen siirtymistä Oulunkylän ala-asteelle. Kuva on otettu kindergarden-aikoina 1980-luvulla. Vakava ilme oli tavaramerkki jo pienenä.


1990-luku

Vuoden 1990 lopulla muutimme Bonniin

Isä aloitti työt Suomen Saksan suurlähetystössä. Kävin koulua Lyngsbergschulessa ja neljännen luokan jälkeen siirryin Cusanus Hertz -Gymnasiumiin. Luokallani oli monia eri maista ja muurin murtumisen jälkeen Itä-Saksasta muuttaneita lapsia. Aloitin koriksen, josta tuli rakas harrastus vuosiksi eteenpäin.

Takaisin Suomeen

Vuonna 1995 muutimme takaisin Suomeen ja siirryin Helsingin Saksalaiseen kouluun. Korista pelasin alkuun Pakilan Visassa, joka muuttui pian Visa-Basketiksi. Jengin jäsenistä tuli rakkaita ystäviä, joiden kanssa pidämme yhtä edelleen.


2000

Kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin opiskelemaan

Suoritin vuonna 2000 Reifeprüfung-ylioppilastutkinnon ja aloitin syksyllä opiskelut Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto) informaatioverkostojen koulutusohjelmassa. Vaihdoin myöhemmin tietotekniikkaan ja aloitin vuonna 2001 opinnot myös Helsingin kauppakorkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto).

Opiskelua, työskentelyä ja hauskanpitoa

Opiskeluaika käytiin juhlissa, tehtiin jäyniä ja pakerrettiin matematiikan ja ohjelmoinnin peruskurssien kanssa. Kesällä 2001 työskentelin Taloussanomissa kesätoimittajana. Tein opiskelujen ohessa kotisivuja ja pieniä ohjelmia eri toimeksiantajille. Toimin samoihin aikoihin Otahuudon, sittemmin Polyteekkarin päätoimittajana. Työskentelin myös muutamien kuukausien ajan TkT Martti Tiurin osa-aikaisena avustajana eduskunnassa. Sain esimakua eduskuntatyöhön, ja silloin alkoi mielessä kyteä ajatus, että pyrkisin eduskuntaan viis-kuuskymppisenä, kuten Tiuri. Projekti aikaistui, mutta reilut 10 vuotta ehdin kerätä muualla työkokemusta, mistä olen erittäin iloinen.


2003-

Koodailua ja tekoälyä

Vuonna 2003 aloitin Java-ohjelmoijana Valuatumissa ja loppuvuonna analyytikkona Nordeassa. Tein pankkiin ensin diplomityöni aiheena pääsynhallinta hajautetuissa järjestelmissä ja sittemmin graduni koodaamani neuroverkko-ohjelman pohjalta. Se oli varhainen tekoälysovellus, joka mallinsi tulevaa korkokäyrää prosessoimalla valtavat määrät taloudellista dataa ja oppi tekemistään ennustevirheistä.

Pankkihommia 2003-2012, Kööpenhamina ja Lontoo

Vuonna 2004 Nordea siirsi minut Kööpenhaminaan vasta perustettuun riskienhallinnan yksikköön. Tarjosimme rahoitusalan palveluita suuryrityksille. Kesällä valmistuin diplomi-insinööriksi ja vuotta myöhemmin kauppatieteiden maisteriksi. Vuonna 2007 siirryin Lontooseen RBS:n palvelukseen johtajaksi. Vastasin riskienhallinnasta ja johdannaisista pääasiassa pohjoismaisille suuryrityksille.


2009-

Naimisiin Jukan kanssa ja lapset syntyvät

2009 menin naimisiin Jukan kanssa. Siitä alkoivat ruuhkavuodet, kun reilun kolmen vuoden aikana remontoimme ja rakensimme talon sekä saimme kaksi lasta. Ihanaa aikaa, mutta silti tuntui, etteivät vuorokauden tunnit riitä.

Startup-sijoittajana ja aloittelevien yritysten työrukkasena

Jäin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ensimmäiselle varasijalle Uudellamaalla. Vuonna 2012 jäin pois RBS:n palveluksesta ja sijoitin muutamiin kotimaisiin kasvuyrityksiin. Yritysten toimialoina olivat muun muassa päästöjen vähentäminen jätehuollossa ja eläinkokeiden korvaaminen kosmetiikkateollisuudessa älyteknologian avulla. Vuonna 2013 aloitin ajatuspaja Liberassa tutkimusjohtajana. Jäin pois siitä tehtävästä noustessani eduskuntaan kesällä 2014. Nykyisin toimin Liberan hallituksen puheenjohtajana.

Vuonna 2013 kehitin perustili-mallin uudistamaan hyvinvointivaltion. Olen esitellyt perustiliä viime vuosina ympäri Eurooppaa erilaisissa tulevaisuusseminaareissa.

2014

Eduskuntaan!

Vuoden 2014 kesällä nousin varasijalta eduskuntaan. 2015 vaaleissa pyrin uudelleen ja pääsin sisään 6500 äänellä – kiitos jokaisesta! Päätin tuolloin, että keskityn täysipäiväisesti politiikkaan ja sillä tiellä olen. Työ Suomen uudistamiseksi on vielä pahasti kesken.

Eduskunnassa olen toiminut valtiovarainvaliokunnan (2015-2019), suuren valiokunnan (2014-2016), puolustusvaliokunnan (2017) ja perustuslakivaliokunnan (2014-2015) jäsenenä.

Kesällä 2016 pyrin kokoomuksen puheenjohtajaksi. Jäin kolmanneksi.


2018

Vapauden Voitto!

Huhtikuussa 2018 Otava julkaisi esikoiskirjani Vapauden voitto. Se oli unelmien täyttymys, sillä olin haaveillut kirjan kirjoittamisesta jo vuosien ajan. Tavallaan olen sitä koko elämäni ajan kirjoittanutkin – päässäni.

Vapauden Voitto on uuden Suomen käsikirjoitus: Suomi ilman valtiokapitalismia, korporatismia, kaveripolitikointia ja erioikeuksia! Sellaisessa Suomessa haluaisin elää.